Toista viikkoa mennään..

Niin se vierähti ensimmäinen viikko ja vieläkin ollaan hengissä. Hieman tuli otettua takapakkia kun systeri tuli vierailulle niin pistettiin herkutellen jäätelöllä ja kekseillä, mutta siihen annoimme itsellemme luvan kun näemme niin harvoin.

Karkkia en ole syönyt, ja nyt ei niin enää tee mielikään. Lasten karkkipäivä oli painajaismainen,, rapinaa, mussutusta.. *APUA*.. mutta siitäkin selvittiin. Käyn välillä vilkaisemassa "karkkikaappiin", siellä pötköttää edelleen se puolikas Fazerin sinisestä, tuttfrutti-lätkäliiga pussukka pojalle yms.. Mutta pistän oven päättäväisesti kiinni, ei ole asiaa sinne.

Uhosin että painoni olisi ensimmäisen viikon jälkeen kaksinumeroinen, no ei ollut.. puoli kiloa oli tipahtanut ja painan nyt 102,1... mutta kuitenkin, puoli kiloa on paljon!! Ensi viikolla painan ainakin puoli kiloa vähemmän!

Hiihtolomien vuoksi kaikki harrastuksetkin jäävät tällä viikolla, ensi viikolla pääsee taas tositoimiin, pitää yrittää hankkia liikunta hyötyliikunnan kautta..

Näin jatketaan.. kohta on kevät ja bikinikausi lähestyy :)

Apukeinot käyttöön..

Noniin.. viikon puolivälissä mennään ja alkaa tuntua jo helpommalta. Ehkä. Mahdollisesti. Olen yrittänyt vältellä tilanteita, joissa yleensä sorrun suklaapatukoihin ja ihaniin viineripulliin. Ja täten huomaan alkaneeni pelätä jopa koti-iltoja :D Yleensä mutustelen onnellisena Twixin ja Fazerinan koulussa kahvitauolla, kun nälkä kurisee suolessa, mutta nyt tyydyin vain laihaan kupilliseen kahvia. Kotona sitten taas olen tottunut mutustelemaan namupussukan tv:n ääressä iltaisin. Eilen yritin hillittä omaa makeannälkääni ja tarjouduin lenkkeilemään lähikauppaan, kun avopuolisoni tahtoi suklaalevyn. Tuntui, että hyvä olo tuli jo siitä, etä sain nuuskia karkkihyllyjen tuoksuja.
Mutta huomenna astelen terveyskauppaan ja käyn hakemassa itselleni purkin kromitabletteja. Olen uskollinen luonnontuotteiden ihannoija ja uskon niihin vahvasti. Siksipä, kun äiti ehdotti, että kokeilisin, niin tottakai. Kromin sanotaan auttavan painonhallinnassa ja hillitsevän makeanhimoa, niin pakko on kokeilla. 100 tabletin purnukka maksaa vain 7€ ja jos se on kaikkien niiden 2,50€:n namipussien väärti niin piru! Kun sanovat, että ihmiset, joilla on makeanhimo, heidän elimistössään on kromiepätasapaino. Pakko on kokeilla ja palautetta tulee, takaan sen.
Mutta mietin, että miltä se voi tuntua, jos ei teekään mieli makeaa? Mitä sitten tekee mieli? Rasvaista? Suolaista? Vihanneksia? (eh). Minusta on outoa kuvitella olo, jossa minun EI tekisi mieli suklaapatukkaa, irtomumsseja tai munkkia.. miltä se tuntuu? Onhan olo köyhempi? Ajatus tuntuu siltä, kuin olisin menettämässä rakkaan toverin rinnaltani.. miltä tuntuu, kun Se onkin poissa? Ja lähteekö se himo pois? Olen elänyt Sokerini kanssa jo vuosikymmenet ja tuntuu oudolta ajatella, että yhdellä pienellä tabletissa pikku-kiteen himoni onkin poissa.. No, se jää nähtäväksi..

Nyt kuitenkin possupiikille! Jatkan negatiivista ajattelumallia ja olen satavarma, että saan siitä kuumeen! ://

Kolmantena päivänä..

Heips,

Olen ihan poikki eilisestä töihin hiintämisestä ja varsinkin paluusta. Lihakset ihan puhki edellisen illan nyrkkeilystä, nyt särkee sitten joka paikkaa! En ihmettele ollenkaan että ihmiset lopettavat liikkumisen liiallisen intoilun johdosta ja sitä seuraavan lihaskivun vuoksi. Onneksi osasin tätä jo kuitenkin odottaa, eikä valiteta.. :).

Tänään on ollut muuten ihan ok päivä. Karkkihimo vaivaa välillä, pahimmillaan se on kotona näin hiljaisina iltoina kun kaikki muut jo nukkuu. Olisi ihanaa rapistella vaikkapa irtonamusia.. Filmtownissa on niitä ihania mumssuja.. Suklaakin menisi, tai vaikka mynthon :).. mutta olen nyt tiukkana, ei mitään namuja..

Olen syönyt tänään herkkuja.. söin töissä meidän kokin ihanaa Panna Cottaa ja päivän lopuksi herkuttelin palasella täytekakkua.. mutta ei se ollut suuri, eikä siinä ollut koristeenakaan karkkia!

Iltapala-aikaan oli nälkä, söin nuudeleita ja leipää.. Nyt hieman harmitta iltapalan suuruus, mutta en voinut mitään.. se vain valui kurkusta alas.. tekee mieli syödä!

Huomisen jälkeen saan pari päivää vapaata, kotipäivät ovat ihan taatusti ne probleemapäivät lakkoilussa.. täällä kun ei sitä tekemistä niin ole, mutta sinnitellään.. piruvie!

Nyt lasi vettä ja nukkumaan...

/&¤=")"&¤/(¤&"()#

MITÄ IHMETTÄ! Miten voi olla mahdollista, että painan enemmän kuin eilen?! Niin onnessani äsken kipusin vaa'alle, että kyllä se näyttää edes 100g vähemmän! Ja mitä vielä! 64,4!!! Melkein kilo enemmän kuin eilen... eihän tämän näin päin kuulunut mennä.. tai sitten tuo meidän rakkine on armottomasti rikki *toiv*.
Toisaalta olen suhteellisen peloissani koko tästä lakkoilutouhusta, kun joskus silloin nuorempana olin viittä vaille valmis syömishäiriöpotilas. Nyt kuitenkin olen avopuolisollenikin sanonut, että jos huomaat, että alkaa mennä överiksi, niin vaa'alla heitetään vesilintua.
En tiedä, minusta se on vaan jotenkin niin palkitsevaa huomata, kuinka numerot vaa'assa tippuu ja tippuu ja huomata samalla, kuinka olo paranee <3 Itseluottamus ropisee takaisin aimoannoksina sitä mukaa mitä kiloja lähtee. Kun on lähellä tavoitepainoa ja ihmiset sanovat, että näytätpä sinä hyvältä, niin kyllä se piru vaan hyvälle tuntuu :)
Nyt siis voinen todeta, että tiputettava päivämäärä on noussut 8,7kg:sta 9,4kg:aan!
Olen siskostani niin ylpeä, kun hän pystyy totaalisesti kieltämään itseltään kaiken makean. Minä en varmasti pysty. tai ehkä pystyisin, mutta ei minusta taida siihen olla. Mistäs tietää... melkein täytyisi kokeilla :)) Mutta huomasin, siskoseni, aivan saman, vaikka olin syönyt kanaa, porkkanoita ja kaalia sekä riisiä (tummaa) itseni suhteelliseen ähkyyn, niin puoli tuntia! ja kurrr.. NÄLKÄ! Mistä tämä johtuu?? Yleensä olen selvinnyt päivän yhdellä lämpöisellä ruoalla, jos silläkään... onko mussuttamistani nameista oikeasti tullut noin paljon energiaa???!

Nyt iloisena koulutielle opiskelemaan ensiavun ihmeellistä maailmaa :)

Väsyttää..

Ensimmäinen päivä karkkilakossa, diettimaailmassa taas takana..

Olen ollut energiaa pursuava durasell-pupu koko päivän.. Heti dieetin alettua tuntui olo jo paljon kevyemmältä, housut puristivat enää vain vähän :).

Teen ruumiillista työtä, sitä voisi verrata kahdeksan tunnin aerobikkiin, luojan kiitos työskentelen ravintola-alalla jossa "palkintona" ihanaa ravintolaruokaa..pullia.. limppareita yms yms.. Tänään pystyin niistä kieltäytymään.. Aamupalana siivu ruisleipää jolla siivu kinkkua, juustoa sekä vihanneksia, kyytipoikana lasi VETTÄ ja kahvia (mehuakin olisi ollut tarjolla), kananmuna sekä omena.. nälkä oli jo puolen tunnin päästä, mutta päätin sinnitellä.. klo 11 hain leipäpalasen..olin nääntyä!

Lounaalla söin porsaan pihviä sekä salaattia..

Illalla jaksoin vielä lempiharrastukseni nyrkkeilyn pariin kahdeksi tunniksi, ja nyt istun tässä kuoleman väsyneenä, edessäni tyhjä Danone Vitalinea Fruit 0% rasvaa jogurttipurkki, teekuppi ja murut kahdesta täysjyvä viljaleivästä vähällä rasvalla yms yms.. you know the thrill.. =)

Jopas jotakin.. Minusta on IHANAA kun olen saanut itseäni niskasta taas kiinni.. ei se sys haittaa vaikka mutusteletkin dominoita.. saakin, kaikkea ei voi eikä saakaan itseltään kieltää!! En minäkään aio, mutta yritän välttää houkutukset mahdollisimman pitkään, jos se estää ne totaalirepsahduksen kokonaan.

Huomenna hiihdän töihin.. ja takaisin.. jos vielä jaksan.. =)

1. päivä

Ensimmäinen päivä suurin piirtein takana päin ja vahvana mennään! Mitä nyt olen löytänyt itseni uneksimasta Makuunin suurista irtokarkkihyllyistä ja 10€:n namipusseista. Ja Pätkiksistä! NAM! Mutta onneksi nuo ajatukset on saanut karistettua kun ajattelee vain, että tämän kaiken tekee itsensä vuoksi, siksi, että voisi taas olla tyytyväinen omaan peilikuvaansa ja että vaatteet istuisivat päälle ilman järkyttäviä jenkkakahvoja ja rintsikoiden reunoilta pullottavia makkaroita.
Kai se on lakko kuin lakko, niin alku on aina hankalaa. Itsestäni tiedän sen verran, että olen jo toista osapuolta osannut varoittaa ailahtelevista mielialoista. Ihan niin kuin en muuten olisi jo tarpeeksi hankala ihminen! :) Olen kai sen verran saanut kropan addiktoitumaan tiettyyn sokeritasapainoon ja siihen, että tyydytän aivojeni mielihyväkeskuksen järjettömällä määrällä namusia. Nyt noiden pikkupallosten päässäni on vain totuttava saamaan onnensa jostakin muualta. Niin kuin tänään, muutamasta minttudominosta ja mustikkabanaanipirtelöstä. Jep, tiedän. Mitä säälittäviä korvikkeita!
Huomenna laittelen taas pieniä aamupainoja.. tai suhteellisen suuria, saa nähdä näkyykö jo yhden päivän lakko siinä, kuinka turvoksissa kroppa on! Toivon niin!

We will, we will, MAKE IT! :)

Aamuvaaka..

Huoh, nyt sekin on sitten tehty, käyty vaa'alla. Ehkä jopa lapsellisesti ajattelin, että aamulla ennen aamupalaa (siis joka tästä lähtien on muuta kuin namimällejä) paino olisi pienempi. Aika kauhistuttavaa, että itseään tahtoo huijata jo heti alkumetreillä!
No, vaaka kaivettiin esiin ja sille noustiin.. ja niin kuin ajattelinkin, painoa +10,7kg viime kesään! Jessus. Vaa'an punaiset, pirulliset lukemat näyttivät 63,7kg!
Minä kun en myöskään ole mikään hujoppi, niin kuin siskoni ja veljeni ja isäni. He kaikki keikkuvat enemmän tai vähemmän 180cm:n kieppeillä ja itse juuri ja juuri yletän heidän polvensa korkuudelle 166cm:n varrellani! Olenkin ilmeisesti perheen nuorimmaisena saanut pituusgeeneistä vain rippeet :)
Ja näiden rippeiden varjossa painoindeksini näyttää seuraavaa: 23,2. Normaalipainoahan se on, mutta lievän ylipaino vaanii jo 24,9:ssä! Ehei käy. Olen tyytyväinen, kun indeksi on lähellä 20. Alipainon rahajan on 18,5, mutta niin vähän en tahdo painaa, että tuonne rajoille menisin.
Painoindeksi 20 kertoo, että painoni olisi 55kg, juuri se, johon tahtoisin pyrkiä :) Pudotettavaa siis 8,7kg! Niin ja se vyötärönympärys 78cm. Sen kun saisi lähelle 75cm, olisi kerrassaan mainiota :)
Matkaa siis on, mutta sinne mennään, vaikka väkisin. No ei sentään, bulimia kun ei liene vaihtoehto ;)
Onneksi saan tehdä tämän matkan rakkaan ystäväni, esikuvani, oman siskoni kanssa. Monesta on yhdessä selvitty ja tämä on kaikkeen siihen verrattuna helppoa purtavaa <3
Sisko, rakkaani, nyt se alkaa, hetken kestää, mutta rinnallasi olen, tuli mitä ikinä!

Hätänumerolukemia?

Heräsin kuudelta..

Hiivin alakertaan ja vedin sohvan alta sen mitä varmaan pelkään eniten tässä maailmassa.. vaa'an! Olen pidättäytynyt astumasta tuolle vekottimelle koko viime syksyn ja alkukevään.. Nyt päätin rohkaista mieleni. Viimeksi kun tuon tein, lukema oli 92,6.. nyt.. 102,6kg... Matkaa tavoitteeseen siis reilu 15 kiloa!

Tein kauheasti töitä että pääsisin lopulta alle 90 kilon, nyt olen taas iloisesti paljon sen yli, mutta alle mennään, hitaasti, mutta varmasti.

Illalla heitin mielessäni hyvästit puolikkaalle suklaalevylle kaapissa, en yksikertaisesti jaksanut enää syödä sitä.. Tästä alkaa MINUN terveellisempi elämäni.. EI mitään natsi-touhua, mutta suunnitelmallisesti etenen ja pääsen tavoitteeseeni.. Onneksi rinnallani kulkee liittolaiseni.. siskoni, yhdessä pääsemme tavoitteeseen kannustaen, innostaen ja tukien.. *jaksaa jaksaa* siskoseni...viikon päästä etuykkönen on vaihtunut ysiin, takaan sen!!

Fat Mama

Voi ei..

Tähänkö sen nyt pitää mennä.. Itsekuria kun ei ole niin luodaampa BLOGI, jolla voidaan kontrolloida mitä suukkuseen työnnetään. No näinhän se menee.. Selkärankaa kun ei kaupasta voi ostaa, pitää kehitellä peloke, jolla motivoida itseään. Jos tämä toimii, mikäs siinä.

Taxisysterit.. me, mä ja mun sys ollaan samaan muotiin luotu, vaikka ihan erilaisia ollaankin. ISOIN ero on ikäero, minä, lähellä neljääkymmentä oleva kahden lapsen äiti, vaimo, hän, viittä vaille kolmekymmentä lapseton iloisesti parisuhteessa, elämää aloitteleva opiskeleva tyttönen. Mutta onneksi meillä on toisemme ja ongelma on sama, *mussuti mussun*.. Herkut kummittelevat kaikkialla, jos eivät niitä tehdään.

Tiedän huomenna alkavan kidutuksen jo sieluni syövereissä,, olen tankannut koko viikonlopun itseeni kaikkea makeaa.. tänään viimeinen päivä ennen,, ennen.. mitä?? Terveellisempää elämää..

Miksi kuitenkin tuntuu että olisin astumassa johonkin NIIN ikävään, tiedän että teen kaiken tämän itseni vuoksi, oman oloni parantamiseksi.. Miten voi olla niin syvässä koukussa sokeriin että tämä tuntuu todella alkavalta vieroituskuurilta???

Laihdutushistoriani ei ole kummoinen, viimeisen lapseni synnyttyä laihduin 15 kiloa.. nyt kun imetys on loppunut, vaunulenkin vähenivät ja loppuivat.. sain kaikki kiloni takaisin.. *byäääh* ja niinkuin vannoin ettei niin enää käy!!

Huomenna tartutaan taas härkää sarvista ja mennään siskon kanssa yhdessä kohti sitä bikinirajaa.. Minulla matkaa onkin paljon.. painon tällä hetkellä varmaan lähellä +100 kiloa.. (menen vaakaan vasta ensimmäisen piinaviikon jälkeen.. nyt en uskalla..)... Onneksi pituuteni kompensoi hieman tuota painorajaa.. 180cm:n varsi näyttäisi melkoisen humoristiselta 50 kiloisena.. näin ainakin uskottelen itselleni..

Nyt vetäytyn ja nautin viimeisestä illastani herkkujen keran ennen kiirastulta.. =)

Huomiseen siskosein..

Armoton alku..

Täällä istuskelen, mutustelen viimeisiä suklaakonvehteja kuin viimeistä ehtoollista. Huomenna se alkaa, namulakko. Monettakohan kertaa? En jaksa pysyä edes laskuissa. Laskuissa olen kuitenkin pysynyt niiden hiljaa, hiljaa hiipineiden kilojen kanssa, joita on tullut +10 viime kesästä. Olen kovasti tahtonut uskotella itselleni, että en ole voinut lihoa, kun kaikki vaatteet vielä mahtuvat päälleni ja avopuolisoni kovasti minulle uskottelee, että et todellakaan ole lihonut. Pyh, minä sanon. Itse sitä alkaa huomata lällyjen kertymistä mitä epämääräisimpiin kohtiin, kuten esimerkiksi rintalastaan!
Olen aina ollut tyyppiä, että kaikki ylimääräinen rasva ei kerry naisellisesti koristamaan päärynälantiota ja aikaansaa kaunista pyöreää peppua, ehei! Kaikki mikä tulee, tulee yksin ja ainoastaan mahaan ja vyötärölle! Leveät hartiat, kaksi "lihasta" eli mahamakkaraa ja lättäpersaus. Kuinka turhauttavaa!
Namit ovat aina olleet minulle ruokaa. Ei niinkään harvinainen, vain toisinaan nautittava herkku, vaan voin aivan rehellisesti sanoa korvanneeni aterioita, monia aterioita, namipussukoilla. Aamuisin kun herään, tunnen kummallista mielihyvää ja levollisuuden tunnetta ajatuksesta, että kaapissa saattaa vielä olla eilen ostamiani irtonamusia tai muutama suklaapatukka. Jos näin on, niinkuin yleensä on, ihmeellisesti löydän itseni mutustelemassa aamupalaksi muutaman turkinpippurin ja kourallisen suklaarusinoita. Aamupalasta kun tulee kovin paha olo, namupalasta ei niinkään! Olen ollut aina tällainen, sokerihiiri. Pullat ja viinerit, berliininmunkit ja pahinpana kaikista, irtonamuset. Uusimpana löydöksenä sipsut. Olo on turvallinen ja rauhallinen, kun saan käpertyä namien ja hyvän elokuvan tai kirjan kanssa sohvan nurkkaan tai lämpöiseen peiton alle. Ahmin lähes kaikki makeat, totean, että nyt riittää ja siirrän pussin syrjään. Menee ehkä viisi minuuttia ja taas rapisee. Paha olo meni jo!
Näin on jatkunut liian kauan ja nyt lämmin ja ihana kesä jo kolkuttelee ovella, näin olen kuullut huhuttavan. Aion aloittaa namilakon, en tiedä kuinka pitkän, mutta niin pitkän, että vaaka näyttää taas numerolla 5 alkavia lukemia ja että peilistä katsoo minihameessa seisova nuori nainen ilman jenkkakahvoja ja turvonneita kasvoja! Aivan kuin viime kesänä! Ehkä uskaltaisin hankkia bikinit... No, sinne on vielä matkaa. Huoh.
Mistähän se johtuu, että aloittaminen on aina niin hankalaa?! Tällä kertaa olen kuitenkin päättänyt ja päätös pysyy. Ei namia!

Huomista odotellessa painun siis konvehtieni pariin, mutustelemaan vielä muutaman Ahaa -patukan ja toffeekukan ja sitten, sitten se alkaa! <3

Huomenna julkaisen myös alkupainoni ja vyötärönympärykseni, painoindeksin ja pituuden. Niin karuja totuuksia en edes itse pääse karkuun!