tiistai 2. maaliskuuta 2010

Toista viikkoa mennään..

Niin se vierähti ensimmäinen viikko ja vieläkin ollaan hengissä. Hieman tuli otettua takapakkia kun systeri tuli vierailulle niin pistettiin herkutellen jäätelöllä ja kekseillä, mutta siihen annoimme itsellemme luvan kun näemme niin harvoin.

Karkkia en ole syönyt, ja nyt ei niin enää tee mielikään. Lasten karkkipäivä oli painajaismainen,, rapinaa, mussutusta.. *APUA*.. mutta siitäkin selvittiin. Käyn välillä vilkaisemassa "karkkikaappiin", siellä pötköttää edelleen se puolikas Fazerin sinisestä, tuttfrutti-lätkäliiga pussukka pojalle yms.. Mutta pistän oven päättäväisesti kiinni, ei ole asiaa sinne.

Uhosin että painoni olisi ensimmäisen viikon jälkeen kaksinumeroinen, no ei ollut.. puoli kiloa oli tipahtanut ja painan nyt 102,1... mutta kuitenkin, puoli kiloa on paljon!! Ensi viikolla painan ainakin puoli kiloa vähemmän!

Hiihtolomien vuoksi kaikki harrastuksetkin jäävät tällä viikolla, ensi viikolla pääsee taas tositoimiin, pitää yrittää hankkia liikunta hyötyliikunnan kautta..

Näin jatketaan.. kohta on kevät ja bikinikausi lähestyy :)